torstai 29. lokakuuta 2009

29.10. (to)


Styrox liimattu, ääriviivat piirretty ja hiukan jo leikattu. Jalusta tulee olemaan vanerista. Kiitos, Anu, kun otit kuvan.

tiistai 27. lokakuuta 2009

27.10. (ti)

Kurrepurre siinä vaiheessa, että saa huomenna alkaa styroksin työstön. Wohoo! Eipä mennytkään kuin rahtusen alle 30 työtuntia :D Muuten päivä oli monelle jotenkin rankka ja keskittymisvaikeuksia oli tiedä sitten, että miksi.

maanantai 26. lokakuuta 2009

26.10. (ma)

Kahdeksan tuntia vaahtomuovieläimiä. Koi on nyt hyvässä vaiheessa sitten. Täytys keksiä mistä tekee jalat ja tuntosarvet. Rautalankaa hienouksilla perhaps. Sitten olisi kiva kiinnittää osat toisiinsa. Torso vaatinee vielä vähän työtä.


Liito-oravalla menee aikas kivasti. Olisi tullut perjantaina edistystä mutta kukapa unohti laittaa kellon soimaan torstaina ja heräsi perjantaina klo 1 iltapäivällä? Allekirjoittanut törppö, kyllä.

Liito-orava, the latest version. Taustalla kallokaveri.


(Koi)perhonen/tatuoituna rintaaaaaaaan!

tiistai 20. lokakuuta 2009

20.10. (ti)

Liito-orava näyttää liitikseltä ja sillee. Tänään piti saada pienoismalli valmiiksi ja tästä eteenpäin työstetään styroxia sitten. Vähän täytyy vielä viilailla työtä huomenna mutta sen jälkeen. Työtunteja on tähänmennessä kulunut semmoiset 26.

maanantai 19. lokakuuta 2009

19.10. (ma)


Lomat on vietelty ja arkeen palattu. Kahdeksan tuntia osastolla koko ryhmän voimin. Kuutiot piti saattaa loppuun ja työkaluhyllyäkin ehdittiin laittaa kondikseen. Vaahtomuovista on haastavaa tehdä perhosen siipi, joka on ohut ja sileä. Täytyy hankkia vielä ne pienemmät sakset ensi viikoksi.

Voisi itse kullakin olla väsynyt ilme, kun siiman solmu on neljättä kertaa liian löysä ja naula on pudonnut kuution sisään kestävyyttä testattaessa.

torstai 8. lokakuuta 2009

8.10. (to)

No eikös ollu väärät mitat mittasuhteisiin nähden heti alkumetreillä. Tänään sahasin ja mittasin, mittasin ja sahasin ja loppujen lopuksi sain luotua jämäpaloista jatkon jo olemassaolevaan jalustaan sekä patsaassa olevan "pystypuun" tukineen. Tuet sen vuoksi, jotta savi/plastoliiniluonnos pysyy oikeassa kohtaa kun sitä muotoilen. Nyt on kulunut jo noin 5h tässä patsashommassa ja lopullinen versio pitäisi olla tehtynä noin 80:ssä tunnissa. Huomenna ATK:ta ja pari tuntia osastolla vielä sen jälkeen.

7.10. (ke)


Patsasprojekti alkoi toden teolla. Teen replikan Arto Lappalaisen työstä Liito-orava vuodelta 1987. Mauri ohjeisti tekemään ensimmäiseen "luonnosversioon" jalustan puusta. Sahasin ja liimasin sekä otin mittoja tämän päivän.

tiistai 6. lokakuuta 2009

6.10. (ti)

Kolme projektia pitäisi tässä toteuttaa: Veistoskopio sekä kaksi erilaista fondia. Veistokseksi valitsin Alhoniityn alakoulun pihassa olevan teoksen ja Maurikin sen hyväksyi. Fondien aiheet ajattelin ottaa Australiasta.

Koska kirjasto ei kuvia tarjonnut ja netti takkuili en päässyt vielä itse työhön. Käsittelinpä sitten kuutioiden pinnat loppuun. Tarjolla tässä kuvia niistä sekä vaahtomuovipallosta ja jiirikulmaisesta taulunkehyksestä.














1. kaksi pohjamaalikerrosta 2. yksityiskohtainen kuva koristamisesta 3. lopputulos

Kuution kivimallina on tosiaan Inari White, Angelin vaaleanharmaa anortosiitti. Louhoksia on vain yksi, yllättäen Inarissa, näin ollen saatavuus on rajoitettua. Kiven louhinta aloitettiin 1991. Inari White sopii mainiosti sekä sisä- että ulkokäyttöön.

maanantai 5. lokakuuta 2009

5.10. (ma)

Koko ARL09:lla ammattiaineita 8-16 näin maanantaisin. Ruokailuun saakka jatkettiin viime jakson keskeneräisyyksiä (kuutiot). Lounaan jälkeen aloitettiin vapaavalintainen kurssi, vaahtomuovin muotoilu. Terävää järkeä ja veistä sekä saksia kaivataan tällä osa-alueella. Kurssi on sama kaikille ja valittiin tukkimiehen kirjanpidolla. Ensimmäinen harjoite on tehdä ontto pallo, jossa on vain yksi sisäänmenoreikä. Kun tämän haltsaa, niin saa tehdä eläimen. Oma valinta on näillä näkymin leppäkerttu. Pallosta ja kuutioista tulee kuvia, kunhan muistan ottaa kameran mukaan.

perjantai 2. lokakuuta 2009

2.10. (pe)

Jag ska bli en datatönt (= tietokonenörtti). Jakso vaihtui ja flunssa on poissa. Tietotekniikan peruskurssi on käymättä, joten siellä sitten muiden ykkösten kanssa perjantaisin. Tänään lähinnä pohjustettiin mitä oppiaine sisältää. Oli kiva, kun keskuslämmitys on rikki niin luokassa oli sama astemäärä kuin ulkona... Hyväksilukujen ansiosta kaikki muut päivät ammatillisia opintoja kakkosten kanssa.

torstai 1. lokakuuta 2009

Laitostumista

Tässäpä kuvia osasta TAYSia