Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiili. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Jälki jää: tiiliseinä

Paulan kanssa rykäistiin viimeisinä rakennuspäivinä vielä tiiliseinä kujan ja metsän välille kun yhtäkkiä joku muisti, että sellainenkin olisi tarpeen. Maalasin kaksi 8mm paksua vanerilevyä molemmin puolin harmaaksi (saumalaasti) ja vedin pistosahalla reunat. Seinän piti näyttää siltä ,että siihen oli murrettu aukko. Tämän jälkeen teimme paulan kanssa useamman sata kappaletta standarti -tiiliskiven kokoisia paloja 4mm paksusta vanerista, maalasimme niitä tiilenpunaisiksi ja laitoimme rakennusliimalla sopivin välein kiinni vanerilevyihin molemmin puolin. Yläreunaan tehtiin vielä yksi irrallinen soiro "tiiliseinää" joka kiinnitettiin paikoilleen paikan päällä Pirkkahallissa. Ihan siedettävän näköinen tuli.

tiiliä





keskiviikko 26. elokuuta 2009

kamerointia taas

Kuinka kiehtovana joku uus ihminen mahtais mua pitää, kun kertoisin tänään kuvanneeni tiiliseiniä? Oli muute oikeesti aika jännää! Ku on vanhaa ja uutta, murentunutta ja värjäytynyttä, paikattua ja heitteillejätettyä. Harri kävi nopeasti Picasaa läpi ja kirjattiin ylös mitä kaikkia pintoja meidän olis hyvä kuvata sitä projektia varten. Saatiin vähän vastuualueitakin siinä sitten (kai). Lisään sivupalkkiin linkit blogeihin, joissa voi tutkia erilaisia pintoja sekä ikkunoita, ovia, ym. Salamaa saa käyttää kuvatessa ainoastaan auringon paistaessa sitten!

Ja Anulla on ihan kiva kämppä. Käytiin Minnan kanssa silittelemässä Anun kämppiksen Riikan mirrejä. Toisella oli håttispinkki kipsi jalassa :/ Plastoliinikauppa myi ei-oota, kun toimittaja ei toimita.